Sirpa Kähkönen: Marius. Siltala 2026.

Kritiikki julkaistu Kalevassa 12.8. ja Lapin Kansassa 19.8.2026. Toimituksen otsikko.

 

 

 

Vapauden ja intohimon aistillinen ylistys

 

 

"One charming night gives more delight than a hundred lucky days." Kirjailija Sirpa Kähkösen Mariuksen alkusanat tiivistävät hyvin koko romaanin ydinajatuksen. Ne ovat sitaatti Henry Purcellin säveltämästä puolioopperasta The Fairy Queen, Keijukaiskuningatar.

 

Romaanissa päähenkilö Lilin ja hänen taidekollektiivinsa teos, Yön puutarha, on rakennettu paikalle, jossa ennen sijaitsi seksityöläisten pakkolaitoksena tunnettu sukupuolitautien sairaala. Yön puutarha on omistettu "naisille, jotka kantoivat yksin häpeää kahden ihmisen kohtaamisesta".

 

Lili on täyttänyt 60 vuotta ja on elämässään siinä missä haluaakin, pienen omistamansa mökin vuokrapalstalla, jossa kasvit välkehtivät kesän viimeistä hehkua ja kottaraiset jäljittelevät latinaa. Kauniiksi on kuvattu myös Lilin kaipuu häntä nuoremman miehen syleilyyn, vaikka Lili tietää haihattelunsa turhaksi.

 

Aran rohkeasti hän on tehnyt tunteensa selviksi taidekollektiivia avustaneelle Mariukselle, mutta Marius hienotunteisesti torjunut naisen lähentelyt, näyttänyt kuvaa kumppanistaan. Ystäviksi on jääty ja nyt Marius on aikeissa palata hakeakseen unohtuneen huivinsa – ehkä. Huivia katsellessaan Lili pohtii, josko hänen tunteensa heräsivätkin vain siksi, että huivi toi hänelle mieleen Marcel Pagnolin elokuvan Marius-hahmon.

 

Ohjaavatko rakastumista ja elämän suuria valintoja enemmän mielikuvat kuin todellisuus?

 

Romaani on ylistys kauneudelle ja nautinnolle. Sen mukaan vapaus ja antautuminen intohimolle ovat tuottamassaan tuskassakin kaiken arvoista. Teoksessa toistuu ajatus luopumisen vääjäämättömyydestä. "Ihmisten pitää olla vapaita" toimii rakkauden prinsiippinä.

 

Ristiriitaista sikäli, että prostituoidut tuskin olivat sitä pakkolaitoksen ulkopuolellakaan, jossa sosiaaliset stigmat eivät olleet ainoita kahleita. Sama ongelma liittyy Lilin nälkäisen katseen alle asetettuun Mariukseen.

Kyse on enemmän vallasta kuin vallattomana ryöppyävästä halusta. Ovatko jotkut ihmiset tuomittuja työskentelemään toisten fantasioissa?

 

Toisaalta Mariuksen hekumallisuuden kuvaus on vastaisku mieskirjailijoiden naiskuvalle ja tuo sellaisenaan mieleen Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan (1978):

"Ja: kaikki romaanit täynnä kuvauksia naisten anatomiasta ja vaatetuksesta, vihreää silkkiä, pieni peppu, täyteläinen vartalo, keveä askellus, mustaa samettia, säädytön kaula-aukko, menettänyt kauneutensa, laiha vaaleaverikkö, hemaiseva hamonen..."

 

Liliä on vaivannut koko elämän hylätyksi tulemisen pelko, joka on estänyt häntä etsimästä lyhyitä suhteita syvempää kumppanuutta. Hän on halunnut pärjätä yksin. Nyt, vanhuuden kynnyksellä, Lilin on ratkaistava se, miten hyväksyä vanhuuden tuoma avuttomuus, kun koko aikuinen identiteetti on rakentunut sen varaan, että pärjää yksin.

 

Kähkösen romaanin kerronta on hykerryttävän aistillista. Siitä voi helposti tavoittaa nuoren reppureissaajan huuman Euroopan taide-elämysten äärellä ja elokuisten pimenevien iltojen erityisen tunnelman. Myös vertaukset kuvittavat täyden elämän eläneen, vanhenevan naisen vaivat ja luopumisen haikeuden hyvin.

 

Elämässä on varmaa vain muutos ja niistä viimeinen on kuolema, tai kuten Lilin isoäiti tiivistää sen osuvasti:

"Nyt minulla on vielä yks tehtävä. Muuttua semmosesta, joka on, semmoseks, jota ei ennee oo."

 

 

 

Plussaa: Romaanin kerronta on hykerryttävän aistillista ja vertaukset osuvia. Perinteiset valta-asetelmat on käännetty ylösalaisin: teoksessa nuori kaunis mies on vanhemman naistaiteilijan muusa.

 

Miinusta: Erotiikan ja erotisoinnin valta-asetelmiin liittyvät eettiset ongelmat sivuutetaan täysin.

 

 

Heidi Heinonen