Heidi Heinonen


Sofi Oksanen: Norma. Like 2015

Julkaistu Kalevassa 17.10.2015

 

 

 

Aito tähkäpää kätkee kutrinsa

 

Sofi Oksanen kirjoitti erityisherkkyydestä maagisen trillerin

 

 

Jos Sofi Oksasen Stalinin lehmät (2003), Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012) ovat Neuvostoliittoa sivuavaa niin kutsuttua kvartettisarjaa, on Norma pikemminkin sisarteos Baby Janelle (2005). Baby Jane on kuvaus naisesta, joka sulkeutuu kotiinsa paniikkihäiriön pakottamana ja ratkaisee rahaongelmat myymällä mielikuvia.

Norma Ross on nainen, jonka erityisherkkyyttä ilmentävät hurjaa vauhtia kasvavat, ihmisiin muun muassa päänahan kihelmöinnillä reagoivat hiukset. Lisäksi Norma aistii toisten hiusten tuoksusta elimistön ihon pinnalle puskemat viestit: elintavat, tunteet, jopa sairaudet.

 

Teos on maagisen trillerin muotoon puettu eräänlainen moderni versio Tähkäpäästä, jonka poikkeukselliset hiukset aiheuttavat ongelmia, mutta auttavat lopulta rakastumaan oikeaan ihmiseen.

Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä.”

 

Täydelliset hiukset ovat haluttua kauppatavaraa, koska moni nainen haluaa olla tähkäpää. Teoksessa hiusbisneksen ympärille on syntynyt mafia, jonka kiemuroihin Norman äiti, Anita, sotkeentuu.

Anitalla on jotain, jonka eteen rikolliset ovat valmiita tekemään mitä tahansa – tyttärensä. Mafiaa kiinnostavat paitsi Norman hiukset myös geenit, jotka sellaisia kasvattavat.

Kun hiussalongin tupeeraama tähkäpää saa prinssinsä, on aika siirtyä seuraavaan unelmaan, lapseen. Niinpä rikollisliiga pyörittää myös globaalia kohdunvuokrausta.

 

Oksaselle tunnusomaisia teemoja – kätkeminen, piiloutuminen, leimautuminen – on tässäkin teoksessa. Normalla on lahja aistia muun muassa sairauksia, mutta hän on valinnut kätkeä kykynsä sen sijaan, että käyttäisi sitä toisten pelastamiseen.

Hän saisi rauhassa ohittaa ihmiset, joista tunnisti väistämättömän, ja sivuuttaa myös kaikki ne, joiden ongelmat voisivat olla korjattavissa ruokavalion muutoksilla.”

Norma ei halua sekaantua. Lukijan vastuulle jää päättää, onko kyse valinnasta vai vastuuttomuudesta.

 

Teoksessa ihmiset eivät sano mitä tarkoittavat. Loukkaukset naamioidaan neuvoiksi, uhkaukset huolenpidoksi, alhaisuus hartaudeksi. Norma arvioi toisia intuitiivisesti, koska sanoihin ei voi luottaa.

Onni on kauppatavara, eettisyys brändi. Luonnollisen muuttuminen keinotekoiseksi saa kavahtamaan heikkoutta, mitä ilmentää lapsen tilanneen äidin inho syntynyttä Down-vauvaa kohtaan.

Teemana on myös toiseuden ikuinen kiehtominen ja kaihtaminen. Niinpä Anita varoittaakin tytärtään näin: ”On helpompi käyttää jotakuta joka ei ole samanlainen kuin itse. Sinun on hyvä muistaa se.”

 

Oksanen kuvaa hyvin ja hyytävästi sosiaalisia valtapelejä, joissa itsen armoton kontrolli varsinkin naisilla merkitsee oman elämän hallintaa. Sen luovuttaminen ulkopuolelle tarkoittaa itsensä altistamista riistolle. Teos tuo hyvin esiin unelmien kytkeytymisen ulkonäköön, kulutukseen ja muotiin.

Kaikista ansioistaan huolimatta juoni jää melko köykäiseksi. Tarina liikkuu universaalilla tasolla, mutta jostain syystä liikutukseen sysäävä kosketuspinta jää ohueksi kuin se hius, joka tarvitsee tuekseen jotain keinotekoista.

 

 

Heidi Heinonen