Heidi Heinonen


Anders Hansen: Adhd voimavarana. Missä kohtaa kirjoa olet? Suomentanut Sari-Anne Ahvonen. Atena 2018

Julkaistu Kalevassa 23.10.2018

 

 

Yrittäjät voivat hyötyä adhd:n supervoimista

 

Adhd-diagnoosit ovat lisääntyneet hurjasti. Kaksikymmentä vuotta sitten noin prosentti yhdysvaltalaislapsista ja -nuorista sai diagnoosin. Nyt vastaava määrä on 11 prosenttia. Pojilla diagnoosi on yleisempi. Suomessa Kelan tilastojen mukaan noin 3,5 prosentilla pojista on adhd-lääkitys.

Monet oireyhtymään kuulumattomat seikat selittävät kasvua. Ensinnäkin adhd diagnoosina on hyvin nuori: se otettiin käyttöön vasta 1980-luvulla. Toiseksi: Vaikka adhd voidaan diagnosoida lääketieteellisesti, puhutaan kirjosta, jonka johonkin kohtaan jokainen meistä asettuu. Diagnoosin rajaaminen on siis vaikeaa.

Kolmanneksi tämä nykyajan yleisin neuropsykiatrinen häiriö on lääkevalmistajille merkittävä bisnes, ja niitä on syytetty jopa harhaanjohtavasta markkinoinnista.

 

Ruotsalaisen psykiatrin Anders Hansenin tietokirja Adhd voimavarana lähestyy aihetta positiivisesta näkökulmasta. Meillä kaikilla on jonkinasteisia adhd-piirteitä ja niistä on hyötyä. Hansen kertoo itsekin sijoittuvansa kirjon yläpäähän eli ihmisiin, joilla on paljon adhd-piirteitä.

Runsain esimerkein Hansen osoittaa, miten adhd:n voi kääntää vahvuudeksi. Adhd-oireisella on kykyjä, joiden valjastaminen työ- ja kouluyhteisöissä hyödyttää sekä muita että adhd-oireista itseään. Liikunnalla on tärkeä merkitys keskittymiskykyyn vaikuttavan dopamiinitason säätelyssä.

 

Adhd on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jota voivat aiheuttaa eri perintötekijät. Syitä on löydetty useasta eri geenistä ja niiden säätelemien aivoalueiden toiminnoista. Ympäristö ratkaisee, kuinka vahvoiksi oireet kehittyvät.

Yhdellä palkitsemiskeskus toimii laiskasti. Toisella aivojen lepotilaverkosto – eräänlainen näytönsäästäjä – jää jumimaan ja häiritsee keskittymistä tavoitteelliseen toimintaan. Kolmannella turhan informaation suodatin läpäisee liikaa ja aivot ylikuormittuvat.

 

Nämä nyky-yhteiskunnassa usein viheliäistä oloa aiheuttavat toimintahäiriöt ovat luultavasti olleet evolutiivisesti kysyttyä tavaraa. Merkkinä siitä on Hansenin mukaan se, että ne edelleen ovat niin vahvoina perimässä. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten adhd:n supervoimat, energisyys, uteliaisuus, sinnikkyys ja kyky keskittyä paineen alla maksimaalisesti, auttoivat metsästäjää selviytymään olosuhteissa, joissa oli toimittava nopeasti, intuitiivisesti ja vaaroja kaihtamatta.

Nykyään muun muassa yrittäjät voivat menestyä samojen ominaisuuksien ansiosta – varsinkin jos ympärillä on tasapainottavia yhteistyökumppaneita.

 

Tyypillinen adhd-piirteitä aiheuttava poikkeama liittyy dopamiinin hyödyntämiseen ja DRD4-geenin varianttiin, DRD4-7R-geeniin, jota on ryhdytty kutsumaan ”seikkailugeeniksi”. Tämän geenin on arveltu vaikuttaneen siihen, että osa Afrikasta ympäri maailman levittäytyneistä ihmisistä hakeutui ”merta edemmäs”, aina Etelä-Amerikkaan saakka.

Seikkailugeeni on yleisempi niillä ihmisryhmillä, joiden esivanhemmat vaelsivat pisimmälle. DRD4-7R-geeniä on Etelä-Amerikassa jopa 50-70 prosentilla, kun esimerkiksi Euroopassa sitä on vain 15 prosentilla väestöstä.

 

Teos on hyvin yleistajuistettu ja helppolukuinen tietokirja, joka sopii tietolähteeksi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kuvitus on räväkkää.

Hansen myöntää yksinkertaistaneensa tutkimusten tietoa, jotta teksti olisi luettavampaa. Lisää tietoa voi halutessaan etsiä lähteinä käytetyistä tutkimuksista, jotka on lueteltu lopussa. Suurin osa tutkimuksista on suhteellisen tuoreita, tältä vuosikymmeneltä.

 

Popularisoidessaan tutkimuksia Hansen käyttää osuvia metaforia ja esimerkkejä. Adhd-kirjoa verrataan pituuteen: Suurin osa meistä ei ole lyhyitä tai pitkiä, vaan jotakin siltä väliltä. Aika voi muuttaa keskipituuden määritelmää. Ehkä yrittäjyyden kysynnän myötä myös suhtautuminen adhd-piirteisiin muuttuu.

Aisopoksen satu maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä saa tieteellisen vastineensa joutsentutkimuksesta, jossa saatiin selville, että seikkailugeeni on yleisempi kaupunkiympäristössä elävillä joutsenilla kuin maaseudun serkuilla.

 

 

Heidi Heinonen