Heidi Heinonen


Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Siltala 2018

Julkaistu Kalevassa 6.8.2018

 

 

Naivistinen neiti U kertaa kafkamaisia ihmissuhteitaan

 

 

Arkkitehti ja näytelmäkirjailija Eeva Turusen lyhytproosassa on lapsen logiikka, vaikka novellien henkilöt ovatkin rooleihinsa koomisen liioitellusti lukittautuneita aikuisia. Yritys yhteyteen on kömpelöä; epäonnistumista seuraa lähinnä helpotus.

Kafkamainen mutta hullunkurisempi eristäytyneisyys syntyy sisäisen todellisuuden lainalaisuuksien kuvauksesta. Kafkaa mukaillen novellissa ”Skarabee hei, ehkä teoriassa” kertoja muuttaa tahdonvoimallaan entisen rakastettunsa hyönteiseksi.

 

Hakematta mieleen tulee norjalainen Erlend Loe, jonka vuonna 1996 ilmestynyt Supernaiivi on virstanpylväs naiivin, ironian ja neuroottisuuden solmimassa liitossa. Supernaiivia ja Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa yhdistää myös tekstin visuaalisella muodolla leikittely. Neiti U:ssa lukija voi ottaa kynän käteen ja piirtää numeroitujen pisteiden muodostaman kuvion:

Yhdistä seuraavat pisteet ja ammattini paljastuu. - - Kuvio osoittautuu abstraktiksi. Se ei ole esimerkiksi eläin eikä auto. Tällaista on aikuisuus, jumalauta. Kuvion nimi on Kulttuurialan moniottelija.”

 

Kokoelman parhaassa novellissa ”Ei, en haluaisi tänne helmenharmaata” arkkitehti piehtaroi eräänä unettomana yönä koomisiksi taittuvissa peloissaan, joiden lähde on exän uusi tyttöystävä ja toisen, työväenopiston ”täydentävän sisustustyön”, suunnittelijan palkkaus.

Alemmuudentunne, pelko omasta kelpaamattomuudesta ja luulot toisten luuloista lähtevät kasvamaan vyöryvauhtia yön hiljaisina tunteina. Oman tarinan kanssa väitellessään kertoja ajattelee kaikissa lajityypeissä: haaveet noudattavat romanttisen genren kaavaa, katkeruus ammentaa satiirista.

Hyvät valheet kysyvät kekseliäisyyttä, mutta novellin ennakkoluulokimara on varsinainen taidonnäyte siitä, kuinka monitasoisiin ja -mutkaisiin ajatusrakennelmiin aivot pystyvät. Absurdeimmat ajatusketjut naurattavat.

 

Turusen kielen kohdalla nokkelaan sanankäyttöön viittaava ”veistely” on kuvaava: tarinoiden absurdi tunnelma syntyy omaperäisistä sanoista ja sanojen muodostamistavoista.

Novellissa ”Tulivuori saattaa purkautua tänään Neiti N sanoo” kärsitään ”henkarintippumisvoimattomuudesta” ja keskitytään ”ahnausmielikuviin”. Jossain vaiheessa ”romahtaa äkkinäinen sade, joka vaikuttaa olevan irrallaan asiayhteydestä”.

Jotkut novelleista voisivat olla lyhyempiä. Tiiviisti merkityksiä täyteen pakatut lauseet ovat äkkiä sanoneet novellin aiheesta kaiken olennaisen.

 

 

Heidi Heinonen