Heidi Heinonen


Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää. Gummerus 2018

Julkaistu Kalevassa 17.12.2018

 

 

 

 

Mesenaatin tie ryysyistä rikkauksiin

 

Anna Kortelaisen elämäkerrassa Sara Hildén näyttäytyy tunteistaan vaikenevana menestyjänä

 

 

Sara Hildénin kuolemasta tuli lokakuun 7. päivä 25 vuotta. Taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Hyvä Sara! on Sara Hildénin Säätiön tilaama elämäkerta suurnaisesta, jonka saavutukset niin taide- kuin elinkeinoelämässäkin olivat merkittäviä. Kortelaisen kirjassa Saran elämää rekonstruoidaan muun muassa kirjeiden, haastattelujen ja arkistolähteiden avulla.

Heilojensa kirjeet huolellisesti säilyttänyt Hildén on varmasti elämäkerturille kiitollinen kohde, mutta tekstistä huokuu lisäksi Kortelaisen oma ihailu ja innostus. Ja se nappaa lukijankin puolelleen.

 

Elämäkerta on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen, ”Tuntemattomaksi Saraksi” nimetty, käsittelee asioita, joista Hildén loppuelämänsä vaikeni. Vuonna 1905 Tampereella nimellä Saara Ester Kadell syntynyt Sara oli avioton lapsi, joka sai myöhemmin irtolaiseksi luokitellulta isäpuoleltaan sukunimen Hilden.

Köyhien torppari-isovanhempien kasvatettavaksi Lempäälään lähetetty Saara näki sisällissodan kauhut todennäköisesti hyvin läheltä. Vain 13-vuotiaana hän hyppäsi maitojunaan (kirjaimellisesti, aamuyhteys oli nimetty niin) ja muutti Tampereelle, jossa taisteli tiensä piiasta myymälänhoitajaksi – ja lopulta aina johtajaksi asti.

Toinen elämäkerran osuus, ”Tunnettu Sara”, käsittelee Saaran avioliittoa alkoholisoituneen kuvataitelijan, Erik Enrothin kanssa. Avioeroon päättynyt yhteiselo kadotti Saarasta yhden a-kirjaimen; heittomerkin Hildeniin hän oli hankkinut jo aiemmin.

Kolmas osa, ”Onnellinen Sara”, käsittelee Hildénin suurinta rakkautta, taidetta. Sara kanavoi taloudellisen menestyksensä varoituksista välittämättä moderniin taiteeseen ja kartutti komean kokoelman nimeään kantavan säätiön haltuun.

Yhteen teokseen puserrettua vaiherikasta elämää (kertaa kolme) rytmittävät kuvat Hildénin ostamista teoksista, joiden yhteyteen Kortelainen on sijoittanut keksittyjä dialogeja Saran ja kuvitellun konservaattorin välille. Ennen kaikkea ne kuitenkin heijastelevat Kortelaisen oivalluksia.

Kuvitteelliset dialogit ja Hildénin keräämän taiteen monipuolisuus synnyttävät vaikutelman Saran kokemasta syvästä yhteydestä taiteeseen ja sisäisestä tarpeesta nähdä toisin.

 

Edelläkävijänä Sara oli ristiriitainen hahmo, jonka sen ajan naiselle poikkeukselliset valinnat herättivät myös pahennusta. Hän laittoi uran avioliiton edelle, elätti itsensä, teki ”ohareita” ihailijoilleen ja otti riskejä kuin mies. Toisaalta Kortelainen korostaa Saran naisellista vetovoimaa ja tyylikkyyttä. Sara oli aikansa alfanaaras.

Hildénin elämästä säilyneet todistukset antavat kosolti myös toisenlaisia tulkintamahdollisuuksia. Ihailijoiden kirjeitä Kortelainen kutsuukin peileiksi, joista voi nähdä vain välähdyksiä Sarasta. Aika ajoin kirjeiden sitaateista erottuu myös vähemmän mairittelevia arvioita naisen luonteesta, mutta osaksi tarinaa ne asetetaan päähenkilöä ymmärtäen.

Toista kerrotaan aina joko puolesta tai vastaan. Tyypillisesti elämäkerta on kohottava laji, jonka kohteesta kertojan on pidettävä niin paljon, että häntä on valmis puolustamaan ristiriitaisten lähteiden aallokossa.

Erityisesti tämä näkyy Enroth–Hildén-konfliktissa, jossa Kortelainen asettuu Saran puolelle. Elämäkerta valottaa, miten aikalaislehdistö näki varakkaan Saran taiteilijamiestään riistävänä mesenaattina, joka kostoksi avioerosta vaati kaikki Erikin maalaukset itselleen.

 

Tarinaan on jäänyt ristiriitaisuuksia kohdissa, jotka koskevat 1971 Vuoden taiteilijaksi valitun Enrothin retrospektiivistä näyttelyä. Pitkään oikeusprosessiin johtaneesta kiistasta kirjoitetaan yhdessä kohdassa, ettei Sara suostunut lainaamaan Erikin maalauksia näyttelyyn.

Vähän myöhemmin siteerataan Saran Hufvudstadsbladetille vuonna 1979 antamaa haastattelua, jossa Sara kertoo, että Erik itse kieltäytyi ottamasta tarjottuja teoksia mukaan.

 

 

Heidi Heinonen