Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY 2019
Julkaistu Kalevassa 29.4.2019
Millaisen huomisen lapselleen voi luvata
Emma Puikkosen episodiromaani Eurooppalaiset unet oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2016. Unista, episodeista ja yksilön laventamisesta ihmisvirroiksi on kyse uusimmassakin, Lupauksessa.
Rinnan kuusivuotias tytär nukahtaa ja rajaus laajenee kaikkialla uneen painuvien lasten kuvaksi. Ja vanhemmat valvovat lastensa unta – onhan ihminen suojaton nukkuessaan.
Näihin kuviin tiivistyy romaanin ydinteema: tulevaisuuden painajaismaiset näyt, joista lapset ammentavat levottomiin kuvitelmiinsa ja joilta vanhemmat lupaavat tai voimattomana valehtelevat suojelevansa lapsiaan.
Ilmastonmuutosahdistus näkyy myös kotimaisessa kaunokirjallisuudessa: Emmi Itärannan dystopioiden lisäksi sitä ovat sivunneet viime aikoina muun muassa Pirjo Hassisen Parit (2018) ja Riikka Pulkkisen Lasten planeetta (2018). Huomattavaa sekin, että keskiössä näissä tarinoissa ovat nuoret naiset tai jatkuvaa huolen ja syyllisyyden taakkaa raahaavat äidit.
Lupaus koostuu sisarusten Rinnan ja Robertin tarinoista sekä tarinaa muovaavista kohtaamisista muun muassa 2020-luvun pääministerin Rahimin ja maanalaisia suojia kauppaavan Tuulin kanssa. Keskeinen henkilö on myös Rinnan tytär Seela, jonka sairastuminen punkin puremasta sysää Rinnan sellaiseen pelon ja suojelemisen tarpeen toisiaan ruokkivaan kierteeseen, että lukijakin joutuu miettimään, missä kulkee raja todennäköisen ja irrationaalisen uhan välillä.
Tuulille Rinnan kaltaiset mielenterveydeltään hauraat yksilöt ovat tuottoisa kohderyhmä. Työelämän Selviytyjät-leikissä hän on päättänyt pysyä voittajien puolella ja näkee peloilla rahastamisen oivana bisneksenä.
Aika on otollinen: aikuisuuteen astuneiden lasten dystooppisista kuvitelmista on tullut totta ja suojaa tai selitystä etsitään kuumeisesti kaoottisessa maailmassa. Aikuisetkin janoavat satuja ja uskoa onnellisiin loppuihin. Vaan kuka suojelee lasta, jos vanhempikin pelkää?
Rinnan osuuksien kanssa vuorottelevat Robertin Grönlannin jaksot, jotka kuvaavat veljen työskentelyä dokumentin äänisuunnittelijana. Sulavan jään solina ei ole lupaus keväästä vaan pahaenteisistä muutoksista, jotka koituvat Robertinkin kohtaloksi.
Jaksojen pelkistetyt nimet asettuvat alun sisällysluettelon jatkumossa runolliseen muotoon: ”Olipa kerran - - Jää - - Minä pelastan sinut - -”
Moninäkökulmainen rakenne ei kuitenkaan Lupauksessa ole mielestäni niin onnistunut kuin se oli Eurooppalaisissa unissa. Hyppy yksityisestä yleiseen katkeaa Rinnan ja Robertin yksilötason tragedioihin. Ilmastonmuutos on ehkä niin ajankohtainen, muotoa ja tulkintaansa hakeva murros, että sitä on vaikea kuvata fiktiossa.
Paljon on silti kohtia, jotka koskettavat. Erityisesti mieleenpainuva on kohta, jossa Robertin ja tämän miesystävän katoamisen jälkeen Rinnan arjen rutiineja jäsentävät kaksi viereiselle, muuten tyhjälle sivulle kirjattua lausetta: ”Aika kuluu. Heitä ei löydy.”
Heidi Heinonen