Heidi Heinonen


Maria Matinmikko: Kolkka. Siltala 2019

Julkaistu Kalevassa 24.6.2019 ja Lapin Kansassa 25.6.2019

 

 

Mistä kohdasta astuu maisemaan?

 

 

Oululaissyntyisen Maria Matinmikon runoromaani Kolkka ilmoittaa takakansitekstissään yhdistävänsä poeettisen ja poliittisen. Lyyrisen minän ja minäkertojan yhteenkietouma kohtaa ”maassa, jota ei ole” päivänpolitiikan: ilmastopuheen, maahanmuuton, terveydenhuollon yksityistämisen ja koulutusleikkaukset. Vastarinta-ajattelun filosofeja tulee puliukoiksi päätyneistä hammaslääkäreistä.

 

Runoilijana ansioituneen Matinmikon aluevaltaus romaanin suuntaan vie lukijankin vieraille maille, kun totuttua tarkastellaan muukalaisen silmin: ”Kun oman kulttuuripiirin rajat paljastuvat, maapallo muljahtaa aivoissa kuin raaka kananmuna kuoresta kulhoon.”

 

Alussa määritellään yksilö miljöössään: ”1. jokainen sisäisyys on vuotava universumi, hajakeskipisteet 2. maailma, keskiaikainen taverna hupenevassa metsässä”

Matinmikko kuuluu Mahdollisen Kirjallisuuden Seuraan ja oli yhtenä kirjoittamassa kollektiiviromaania Ihmiskokeita (2016). Jos siinä uudistettiin romaanimuotoa yhteisesti sovitun tekstipelin kautta, tässä kulttuurisia merkityksiä ”puretaan” kertomalla.

 

Matinmikon runoteoksessa Värit (2017) aistein havaittu ympäristö liukuu todellisuudesta tehtyyn esitykseen:

Museon kahvila pehmenee keskeltä, hedelmät reunoilta. Karvoitus avaa vieheensä ja vihjeensä. Untitled Studies of the Human Perception and Body. Tussi ja akryyli paperille. - - Nainen kääntelee karttaa kadulla, kääntelee katuja.”

 

Kolkassa tilanne on päinvastoin: ”Näkymistä rantaviivan vuoristossa ei voi puhua, niihin voi vain välähdyksenomaisesti ja lähes sanattomasti viitata. Huokauksittain ah tai oh.”

 

Todellisuuden olemusta jaetaan yhteisen sopimuksen avulla, josta kertoja tuntuu sanoutuneen irti. Havaittu on ”itsessään sanaton, kertomaton, tarinallistumaton”. Hän myös kieltäytyy lukemasta matkailun kulttuurille – ja identiteeteille – asettamaa tuoteselostetta:

Heille maksetaan siitä, että he esittävät meille otteita ikivanhoista rituaaleistaan tässä pyhässä paikassa.”

 

Valta määrittää: ”Keiden historiaksi kaikki myöhemmin paketoidaan? - - mitä on merkitys leijuuko se jossain sellaisenaan johon juuri sinä pääset käsiksi vai onko pikemminkin niin että sinä sen annat - -”

Auts. Tämän johdattelevampia tulkintoja en tohdi tehdä tästä arvoituksellisesta matkasta kohti ”läpitiedostamatonta” ja sitä vierautta, joka on ”sisäisyyden sokeassa kulmassa”. Kieli lumoaa, vie etäälle proosan kuvastosta.

 

 

Heidi Heinonen