Heidi Heinonen


Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis. Suomentanut Outi Menna. Tammi 2019.

Julkaistu Kalevassa 30.12.2019

 

 

 

Huumeriippuvaisen prostituoidun kova kohtalo

 

 

Sara Stridsbergin nimi oli viime keväänä monelle tutumpi otsikoista kuin kirjan kannesta. Hän on yksi Ruotsin akatemian jäsenistä, joka jätti paikkansa korruptio- ja häirintäkohun seurauksena.

 

Kirjailijana Stridsbergillä tuntuu olevan erityinen tarve sanoittaa elämänhallintansa menettäneiden todellisten henkilöiden kokemuksia.

Vuonna 2018 suomennetun Unelmien tiedekunnan päähenkilönä oli Andy Warholia ampunut, mielenterveysongelmista kärsinyt feministi, Valerie Solanas. Nyt käännetty Rakkauden Antarktis on yhdistetty Catrine da Costaan, Tukholmassa 1984 raiskattuun ja murhattuun huumeriippuvaiseen prostituoituun. Myös Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia -dekkari (2009) ammentaa samasta paloittelusurmasta.

 

Stridsberg tunnistaa todelliseen henkilöön kytkeytyvän lajin ongelman. Rakkauden Antarktiksen loppusanoissa hän kirjoittaa, että samankaltaisuudet todellisuuden kanssa eivät liity muuhun kuin ”niihin väkivallan realiteetteihin joista tarina kumpuaa”.

Unelmien tiedekunnassa fiktiivisyydestä ja toisen elämän totuuteen kajoavasta kertojan vallasta muistutetaan muun muassa dialogeilla, joissa edesmennyt Valerie osoittaa vastahankaisuutensa koko projektille.

 

Myös Rakkauden Antarktiksen kertoja on jo kuollut. Kaikkitietävä, kautta teoksen vapaasti ajassa ja tilassa liikkuva Kristina tarkastelee elämänpolkuaan, omaa ja vanhempiensa rakkaustarinaa, lapsiaan sekä murhaajansa sielunliikkeitä kuoleman suoman etäisyyden päästä – mutta ei vailla tunteita.

 

Romaanissa toistuu ruumiin häpäisyn ja lapsen syntymän rinnastus. Julmasti kohdellusta prostituoidun ruumiista on syntynyt kaksi uutta ihmistä.

Toinen heistä ehtii särkyä ja päätyy toistamaan äitinsä lohdutonta kohtaloa. Toisesta, ajoissa pois annetusta, kasvaa riittävän ehjä pärjäämään yhteiskunnassa.

 

Romaanin nimi, Rakkauden Antarktis, viittaa sisimmän jäätymiseen, jonka Kristina kokee varhain. Pikkuveli hukkuu ja vanhemmat lipuvat henkisesti tavoittamattomiin. Myöhemmin lääke särkyyn löytyy huumeista.

Psykopaattisen tappajan astuminen kuvioihin tuo Rakkauden Antarktiksen kylmään ja kovaan kammottavan hyytävää. Kertojana toimiva Kristina ja murhaaja ovat täydellinen vastinpari: toinen tuntee ettei ansaitse mitään ja toinen oikeuttaa itselleen kaiken.

Murhaa edeltävien tapahtumien kuvaus järkyttää erityisesti siksi, että sellaisissa kohdissa fiktio on ehdollistanut meidät odottamaan päähenkilön pelastumista. Mutta kirja on yhtä lohduton kuin oli todellinen murhakin: kukaan ei tule väliin, tappaja ei tunne armoa.

 

Kerronta lumoaa. Runollinen kieli asettaa taitavasti kammottavan kontrastin ihmismielen pimeyden ja ympäristön herkkävireisen kuvauksen välille. Outi Mennan käännös tuntuu tavoittavan sellaisen herkän kauneuden, josta Stridsbergiä on kotimaassaan kiitelty.

Kielikuvat ovat voimakkaita ja järkyttäviä:

Järven haju tulvahtaa kuin avoimesta haavasta, tuo sama mädäntymisistä puhtain mudan ja meriheinän haju joka aikoinaan täytti synnytyssalin. Avattu ruumis, vereslihalle revitty sielu.”

 

 

Heidi Heinonen