Heidi Heinonen


Kati Mustola & Johanna Pakkanen (toim.): Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Like 2007

Julkaistu Kalevassa 11.11.2007

 

 

Vähemmistöjen vaiettua historiaa

 

 

Kati Mustolan ja Johanna Pakkasen toimittama Sateenkaari-Suomi on niin kuvitukseltaan kuin tekstisisällöltäänkin värikäs artikkelikokoelma Suomen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiasta. Vaiettua historiaa on tavoiteltu 1600-luvulta nykypäivään. Käsitteet ovat verrattain uusia: esimerkiksi sana homoseksuaalisuus on ollut kielessämme vasta 140 vuotta.

 

Teoksen avulla asiaan vihkiytymätön Maija tai Matti Meikäläinen voi ymmärtää paremmin omaa heteroseksuaalisuuttaan – tai uskaltaa ulos kaapista. Monet artikkelit kertovatkin ehkä enemmän ”normaalista” ja sen määrittelyyn kietoutuvasta vallasta kuin varsinaisista vähemmistöistä. Se mikä oli 1800-luvulla ystävyyttä, voitaisiin nykyaikana tulkita homoseksuaalisuudeksi.

Myös merkkihenkilöistä kirjoitetut elämäkerrat ja taidekritiikit heijastelevat aikansa asenteita seksuaalivähemmistöihin. Tuula Juvosen artikkeli Isa Aspin elämäkerroista ja Virva Hepolammen teksti 30-luvun teatterikritiikeistä osoittavat, että määrittely ja vaikeneminen ovat olleet tehokkaita vallankäytön välineitä.

 

Valtaväestön taiteeseen ja kulttuuriin pujahtaneet ”sateenkaarisymbolit” kiehtovat – varsinkin, jos sellaiset ovat jääneet aikaisemmin huomaamatta. Tirkistelläkin saa: kurkistaa voi esimerkiksi Fredrik Cygnaeuksen kaappiin. Toisaalta Johanna Pakkanen ja Juha-Heikki Tihinen kyseenalaistavat Tove Janssonista kertovassa artikkelissaan koko kaapin olemassaolon: onko homoseksuaalin aina valittava paikkansa joko piilottelijana kaapissa tai täysin avoimena kaapin ulkopuolella vai löytyykö muitakin tiloja?

 

Artikkelikokoelman vahvuus ja viihdyttävyys piilevät sen elämänmakuisissa teksteissä. Osa niistä on hyvinkin henkilökohtaisia. Vastapainoksi tutkijoiden esittämät faktat kertovat oman tarinansa marginalisoidun yksilön ja yhteiskunnan suhteesta.

Transvestismia ja drag-kulttuuria käsittelevään osioon olisi ehkä kaivannut enemmän pohdintaa ilmiöiden eroista. Nyt lukijalle jää käsitys, että on yhtä sopivaa nauraa transvestiitille kuin drag-viihteellekin.

Tilausta tällaiselle yleissivistävälle teokselle varmasti on: vaikka kaupunkien ilmapiiri on muuttunut yhä suvaitsevaisemmaksi, maaseutu ei ole juurikaan seurannut perässä. Mirkka Rekolan sanoin ”elämme Suomessa eri aikoja”.