Heidi Heinonen


Sayaka Murata: Lähikaupan nainen. Suom. Raisa Porrasmaa. Gummerus 2020

Julkaistu Kalevassa 14.4.2020 ja Lapin Kansassa 24.4.2020

 

 

 

Unelmien ammattina lähikaupan osa-aikamyyjä

 

Palkitun japanilaiskirjailijan Sayaka Muratan (s.1979) Lähikaupan naisen rinnalla protestanttinen työetiikkamme alkaa vaikuttaa boheemilta hippihäröilyltä. Meillä 36-vuotiaan naimattoman naisen työskentely osa-aikamyyjänä ei (onneksi) juurikaan kohauta, mutta Muratan teoksessa se on tragedia: Keiko on ylittänyt ”parasta ennen” -päivänsä niin työelämässä kuin parisuhdemarkkinoillakin.

 

Raskainta yhteisölle on se, että tämä kummajainen ei edes tajua kärsiä karmeasta kohtalostaan, vaan tuntee olevansa kutsumustyössään, elävänsä omannäköistä elämää.

 

Jo lapsena Keiko erottuu joukosta. Kun pikkulintu kuolee, hän ehdottaa melodramaattisten hautajaisten sijaan linnun syömistä. Kun pojat koulun pihalla nahistelevat, Keiko ratkaisee riidan kalauttamalla toista lapiolla päähän. Neuvokas tyttö hiljentää opettajan nykäisemällä hameen alas, koska niinhän televisiossakin tehdään – vaiennetaan nainen riisumalla.

 

Kaksi asiaa käy selväksi: Keiko on absurdien ylilyöntien hahmo, jolle sopeutuminen yhteiskuntaan on työn takana. Tavat, jotka muille muotoutuvat varhain luontaisiksi, ovat hänelle vieraita, opittavissa vain tarkkailemalla ja matkimalla.

Aivan varmasti Keikolle löytyisi diagnoosikin, mutta koska kirjailija jättää sen langettamatta, en minäkään keittiöpsykologin valtuuksin ryhdy sitä arvailemaan.

 

Keiko löytää paikkansa lähimarketin osa-aikaisena myyjänä, mutta kun ikää kertyy eikä puolisoakaan kuulu, lokero käy yhteisön makuun liian pieneksi. Mallikansalaisen manuaalissa on joko edettävä uralla tai perustettava perhe. Mieluiten molemmat.

 

Keiko vaistoaa olevansa muiden silmissä outo ja käyttää valheita peitelläkseen sopimatonta totuutta. Entisille koulukavereille hän selittää työstatuksensa johtuvan heikosta terveydentilastaan. Ja selitellä saa, koska jostain syystä juuri Keikon asiat kuuluvat ihan kaikille:

Jos jotakuta pidetään outona, hänelle ei sallita salaisuuksia. Ihmiset uskovat, että heillä on oikeus selvittää hänen käytöksensä syyt, tunkeutua yksityisalueelle.”

 

Kaikki huokaisevat helpotuksesta, kun työtä vieroksuva, naisia ja koko yhteiskuntaa halveksuva Shiraha ilmestyy Keikon elämään.

Tilanne on win–win: Keikon avulla, Keikon kodissa Shiraha saa elää ulkopuolelta ladelluilta vaatimuksilta rauhassa. Keiko taas pääsee kummajaisen kategoriastaan, vaikka todellisuudessa mitään romanttista ei synny näiden kahden toisiaan kavahtavan yksilön välille.

 

Kirjan asetelmat paljastavat asenteiden hullunkurisuuden: ”Ei yllätä. Jopa oma siskosi on sitä mieltä, että on paljon kunniallisempaa asua miehen kanssa kuin että ikääntyvä vanhapiikaneitsyt tekee osa-aikatyötä lähikaupassa.”

 

Itsekin tokiolaisessa lähikaupassa työskennellyt Murata tuntuu heijastavan Keikoon myös taiteilijan todellisuutta. Työ, parisuhde ja asema yhteisössä ovat pyhä kolminaisuus, jossa ilman yhtä ei ole toista. Omalaatuisuuden hinta on ulkopuolisuus.

 

Hinnan maksavat he, joille työ on kutsumus ja elämän tarkoitus. Keikolle osa-aikamyyjän pesti on kaiken sen väärti.

 

 

Heidi Heinonen