Jarmo Stoor: Motelli. Into 2015

Julkaistu Kalevassa 12.10.2015

 

 

Motellissa ei ole sijaa poliittiselle korrektiudelle

 

 

Enontekiöllä syntyneen oululaisen kirjailijan Jarmo Stoorin tuotantoa leimaa omakohtaisuus. Sieluhäkki (2013) kertoi Stoorin alter egon Tarmon lapsuudesta ja Nokian varjossa (2014) kirjailijan kokemuksista it-alalla (2014).

Myös Kempeleeseen sijoittuvassa Motellissa on yhtymäkohtia todellisuuteen. Stoor omisti 2000-luvun alussa motellin, jonka nimi oli Kempeleen Moottorimaja.

Teoksessa motellinpitäjä ystävystyy miehen kanssa, jonka työpaikan, Solitran, pomo Pimilä ei välitä työturvallisuudesta. Kovin kaksinen Columbo ei tarvitse olla, jotta ymmärtäisi todellisuusviitteen.

 

Motelli on satiirista veijariromaania muistuttava kertomus perifeerisesta paikasta, johon mieletön – ja sydämetön – maailma huuhtoo koko ihmiskirjon kuonan mutta myös hetkittäin pilkahtelevan kauneuden.

”Sirpa ojensi minulle piparjuuripalaa sätkän tummentamilla sormillaan. - - ”Tämä poistaa elimistöstä kuona-aineet. Siksi olen näin hyvässä kunnossa.” Teki mieli kysyä, jääkö kuona-aineiden poistuttua mitään jäljelle. Rykäisin ja nielin nauruni.”

Kertojan asenne motellinsa asukkeihin on ilkikurinen, eikä miestä alhaisinkaan pohjasakka tunnu juuri hetkauttavan.

Ketään ei säästellä. ”Mustalainen” sanoo ”hai siee”, ”musulmaanit” ja ”lestat” kiihkoilevat uskontonsa kanssa, väkivaltainen ”natsi” on Tom of Finlandin karikatyyreja muistuttava homo ja parisuhteelliset kaikki joko eronneita tai karanneita.

Poliittisella korrektiudella ei ole sijaa. Teoksessa kulminoituvat pikkupaikkakunnan vitsaukset: leimautuminen, juoruilu, suutarin sitominen tiukasti lestiin.

 

Tarina pyörähtää kiinnostavasti käyntiin, mutta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkaa meno nykiä. Suureksi osaksi dialogeihin nojaavassa kerronnassa ei erotu se, minkä sanominen on oleellista.

Hauskasti puheenparret tosin tyypittelevät puhujansa. Tapahtumien järjettömyys saa koomisen viitekehyksen kertojan leppoisan Lapin murteen ansiosta.

Jossain vaiheessa epäkorrektius muuttuu itsetarkoitukselliseksi eikä onnistu enää huvittamaan.

Astetta yllättävämpi ja hauskempi teos olisi ollut, jos minäkertojan välittämien stereotyyppien ja huoneiden tapahtumia valottavan kerronnan välille olisi syntynyt kontrasti. Vai onko kaikkitietävän kertojan kuvaus sittenkin motellinpitäjän omaa kuvitelmaa?

 

 

Heidi Heinonen