Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus 2018
Julkaistu Kalevassa 2.7.2018
Vuoden 2018 sinä vuonna 1918
Mike Pohjolan teos tarjoaa mahdollisuuden useaan eri tarinaan
Millainen sinä olisit ollut vuonna 1918? Mike Pohjolan peliä muistuttavassa romaanissa Sinä vuonna 1918 oma tarina luodaan valintojen kautta.
Teos muistuttaa nuorille suunnattua 1980-luvun fantasiakirjasarjaa Valitse oma seikkailusi sillä erotuksella, ettei aihe tässä ole kovin kepeä.
Vuoden 1918 väkivalloin viiltämä jako kansassa näkyy vielä tänäkin päivänä. Edelleen kiistellään siitä, pitäisikö sotaa kutsua sisällis-, kansalais-, veljes-, vapaus- vai luokkasodaksi. Erilaiset kutsumatavat sisältävät erilaisen näkemyksen syyllisistä ja uhreista.
Mike Pohjola haluaa antaa mahdollisuuden konfliktin kokemiseen niin punaisten kuin valkoistenkin puolelta. Yhden valintojen kautta avautuvan elämäntarinan lukeminen vie noin tunnin. Sen jälkeen voi tehdä vaikka päinvastaisia valintoja ja katsoa, mihin ne johtavat.
Kuten elämässä myös teoksessa tarina muovautuu valintojen lisäksi sattumasta, jota kirjassa ohjaavat sivuille sijoitetut nopan silmäluvut. Kohtalon arvan ratkaisee siis sattumanvaraisesti valikoitu sivu.
Kerronnan sinä-muoto lisää samaistumista, vaihtoehdot taas pelin tuntua, mikä tekee kirjan kohtaloista melko pinnallisia.
Politiikka, pelit, historia ja fantasia ovat Pohjolan ominta aluetta. Hän on paitsi palkittu roolipelisuunnittelija, myös kirjoittanut useita historiasta ja fantasiasta aiheensa ammentavia teoksia.
Siinä mielessä teos antaa vain näennäisen mahdollisuuden kokeilla erilaisia kohtaloita, että kaikki aloittavat tarinansa köyhän ja sairaan äidin lehtolapsena.
Jokainen tulee myös nöyryytetyksi vuosisadan alun orjamarkkinoilla, huutolaisuudeksi kutsutussa järjestelmässä, jossa alin tarjous voitti. Se oli summa, jolla huutaja suostui huolehtimaan orvosta, köyhästä tai sairaasta. Usein huutolainen otettiin taloon työtä tekemään.
Vasta näiden sydäntä kivistävien kokemusten jälkeen voi kirjassa alkaa tehdä valintoja. Osa tarjoutuvista vaihtoehdoista on niin rankkoja, että niille on laitettu ikäraja. Kaikki eivät selviä edes konfliktin kynnykselle: kirjassa kuolema voi koittaa jo ennen sotaa.
Valintatilanteet eivät muistuta todellisuutta. Romaanissa voi esimerkiksi valita syntyperänsä ja kotiseutunsa – olla siis vaikka ruosinkielinen savolainen. Tasavertaisen surkeasta lähtökohdasta huolimatta peli voi heittää avioitumaan talollisen kanssa tai juhlimaan juutalaisten Mitsvaa.
Kerronnalliset jaksot voisivat olla pidempiä. Ainakin omaa uppoutumista häiritsevät jatkuva valintojen kirjo ja hyppely kappaleesta toiseen.
Erityisesti nuoret voivat kirjan kautta saada kosketuksen sadan vuoden päähän, aikaan, joka vieläkin vaikuttaa asenteisiin. Mukana on paljon historiallisia käänteitä. Myös Saksan ja Venäjän osuutta sotaan on käsitelty kiitettävästi.
”Immersiivisenä” markkinoitu romaani vaatii kyllä kykyä erottaa todelliset tapahtumat fiktion kärjistyksistä. Esimerkiksi huutolaisuudeksi kutsuttu ihmiskauppa oli todellisuutta, tämän kaltaiset karikatyyrit lienevät vähemmän:
”Kyösti Hellman näyttää unohtaneen koko sodan. Hän huristelee uudella automobiilillaan sikari suussaan ja samppanjapullo kädessään.”
Kenenkään moraalia tai hyvyyttä teos takakansilupauksistaan huolimatta tuskin onnistuu testaamaan. Alku ja normaali kyky empatiaan takaavat sen, ettei asettuminen huutolaisia julmasti kohtelevan talollisen nahkoihin romaanissa oikein onnistu.
Heidi Heinonen