Karolina Ramqvist: Karhunainen. Suom. Laura Kulmala. Gummerus 2020
Julkaistu Kalevassa 23.11.2020 ja Lapin Kansassa 16.12.2020
Saarelle hylätty supernainen
Karhunainen kertoo 1500-luvulla eläneen Marguerite de la Rocquen uskomattoman selviytymistarinan
Tunnetun ruotsalaisen feministin ja palkitun kirjailija Karolina Ramqvistin (s. 1976) Karhunainen kertoo 1500-luvulla eläneen Marguerite de la Rocquen tarinan.
Marguerite oli ranskalainen aatelisnainen, jonka linnanherra Jean-François de la Rocque de Roberval jätti karhujen asuttamalle saarelle kesken Kanadaan suuntautuneen tutkimusmatkan.
Marguerite vietti usean vuoden asumalla luolassa ja hankkimalla ravintonsa metsästämällä. Aluksi hän ei ollut yksin, mutta lopulta Paholaisten saareksi (Île des Démons) nimetty maa vei hautaansa niin rakastajaksi uumoillun miehen, palvelijan kuin Margueriten synnyttämän vauvankin.
Viimein saarelle poikennut laiva poimi Margueriten kyytiin ja vei takaisin Ranskaan, jossa hän kertoi tarinansa muun muassa kuninkaan sisarelle.
Näistä seikoista historioitsijat ovat aika lailla yhtä mieltä. Kiistelyä on aiheuttanut niin Margueriten ja Robervalin sukulaisuuden laatu kuin Robervalin motiivi Margueriten julmaan kohteluun. Oliko syynä Margueriten siveetön käytös, Robervalin mustasukkaisuus vai laskelmoitu petos?
Ramqvist sukeltaa alkuperäislähteiden äärelle. 1500-luvulla Margueriten kohtalosta kirjoittivat kartanpiirtäjä ja Robervalin hyvä ystävä André Thevet, kääntäjä ja kirjailija François de Belleforest sekä kuninkaan sisar Margareeta Navarralainen. Navarralainen kertoo Margueriten tarinan Giovanni Boccaccion Decameronia muistuttavassa
Heptaméronissa, joka on yksi tunnetuimmista ja tärkeimmistä renesanssinaisten teoksista.
Lähteet ovat osittain keskenään ristiriitaisia ja painottavat eri asioiden merkityksiä. Osa niistä esiintyy tietotekstinä, osa fiktiona – ihan niin kuin Ramqvistin teoskin on luokiteltu molemmiksi. Takakannen esittelytekstin mukaan Karhunainen yhdistelee omaelämäkertaa, esseetä ja proosaa.
Margueriten tarinaa ympäröi kertojan, oletettavasti siis Ramqvistin itsensä, tilanteen kuvaaminen: ”Hänet oli pakotettu eristäytymään muista, minä taas olin tehnyt niin omasta tahdostani.”
Kertojan oman henkisen autiuden kuvaksi muodostuvat Île des Démonsin saaren karut olosuhteet: toistuvasti hän kuvittelee Margueriten ryömimään lohduttomaan luolaansa. Kotiäitiys, oman isän menettäminen ja orastava uskonnollisuus aiheuttavat kertojan irrallisuuden tunnun.
La Rocquen tarinasta mitään tietämättömälle lukijalle Marguerite esitellään vaivihkaa, vähä vähältä. Se, että kertoja käyttää paljon aikaa omien metodien ja lähteiden laadun selvittämiseen, kertoo siitä, ettei hän halua väkisin lukita epämääräisyyksiä osaksi tosipohjaista kertomusta.
Ratkaisu synnyttää vaikutelman asetelmasta, jossa kertoja seisoo etualalla katsomassa kaukana horisontissa epätarkkana erottuvaa kohdettaan. Asetelman vahvuus on se, että se paljastaa (subjektiivisen) katseen suunnan. Heikkous on se, että toisen elämäkerrasta, vaikkakin legendaksi muovautuneesta, tulee osa kertojan omaa identiteettiprojektia – joka on tässä ajassa muutenkin läpeensä politisoitunut.
Teoksen suurin ansio on tuoda näkyviin raja, jossa historia ja elämäkerta lähtevät lipumaan fiktiivisille vesille. Toistuvasti nostetaan esille tarinamuodon mielivalta totuuden muokkaamisessa: faktoja on tilkittävä sepitteellä, jotta niistä syntyisi kertomus.
”Tätä kirjoittaessani käsitän yhä selvemmin, että kaunokirjallisuus – tai jonkinlainen fiktiivinen harha – ohjaa ajatuksiamme ja käsityksiämme ja saa asioita tapahtumaan. - - Kenties en ollut vielä silloin ymmärtänyt, mitä kirjoittaminen on – kuten kaikessa kerronnassa, siinäkin on kyse vallankaappauksesta.”
Esiin nousee myös se, miten naiselämäkerran muovaaminen on pitkälti valinta siitä, mielletäänkö kohde uhriksi vai vahvaksi naiseksi:
”En koskaan saanut täyttä varmuutta siitä, oliko kyse vain omasta kuvitelmastani - - vai siitä, miten koko yhteiskunta tai kollektiivinen alitajuntamme käsitti nuoren naisen sielunelämän. Ikään kuin nuoressa naisessa subjektina, hänen haluissaan ja vaikuttimissaan, olisi jotakin todella eksoottista.”
Heidi Heinonen