Heidi Heinonen


Julkaistu Kalevassa 21.3.2011

Jenni Linturi: Isänmaan tähden. Teos 2011

 

 

 

Sankarista syylliseksi

 

 

Ei siinä paljon sielu värissyt, kun marssirakot painoivat uhrimieltä ja -henkeä. Korvatkin koko ajan savessa eikä aatteen palossa.”

Maskuliinisuus on sankaritekoja, voitokkaita taisteluita ja pelotonta uhrautumista suuremman asian puolesta.

Siksi ei ole ihme, että nuori Antti Vallas odottaa talvella 1941 malttamattomana harjoituksista rintamalle pääsyä. Suur-Suomen unelma mielessään mies on lähtenyt suorittamaan palvelusta natsi-Saksan Waffen-SS-joukkoihin.

Sodan todellisuus ja vähitellen paljastuva totuus Suomen kanssa liittoutuneesta sankarikansasta ovat tietenkin toista. Toisin kuin Suomessa palvelleen veljen, Antin taisteluita ei myöhemmin ympäröi sankaruuden vaan häpeän kehä.

Vaikka kolme läheisintä asetoveria ei kestänyt, Antti antaa periksi vasta vanhana, jolloin menneisyys lopullisesti syrjäyttää nykyisyyden ja saa Antin elämään hirveää aikaa uudelleen.

 

Jenni Linturi (s. 1979) on kirjoittanut poikkeuksellisen esikoisteoksen murroksessa eläneen Euroopan myllertämästä miehuudesta.

Teoksen kerronnassa on nimeä myöten perinteisen miehuuden esityksen tavoittelemaa mahtipontisuutta – asennetta, jota tarvittiin taistelutahdon ylläpitämiseksi.

Linturi on lähestynyt sota-ajan miesten maailmaa empaattisesti, sen vaihtoehdottomuutta ymmärtäen: ”Leila sanoi, että kaiken minkä Antti veti ulos, hän joutuisi lopulta työntämään takaisin. Aivan kuin Antti ei olisi sitä itsekin tiennyt. Olihan hän juuri sen takia pitänyt vuosikausia kaiken sisällä.”

Teos näyttää hyvin sen, miten sodan eläneet rakentavat nykyhetkensä yhä uudelleen sotamuistojen varaan. Vielä vanhoina päivinäkään aika ei vain kulu, vaan ”tempoo eteenpäin samalla sitkeydellä kuin Suomen armeija”.

Voimaa uhkuvasta miehuudesta on vaikea pudottautua vanhuuteen. Anttikin kohtaa lopulta mieluummin syyllisyytensä kuin oman heikkoutensa.

Linturin kieli tavoittaa sodanaikaisen miehuuden esityksen uskottavasti. Toisaalta pyrkimys kuvata perinteistä maskuliinisuutta sen tyypillisine mielenmaisemineen kostautuu ulkokohtaisuutena, jossa suurimmat tunteet jäävät välittymättä.

 

 

Heidi Heinonen