Heidi Heinonen


Agustina Bazterrica: Rotukarja. Suom. Einari Aaltonen. Like 2019

Julkaistu Kalevassa ja Lapin Kansassa 8.7.2019

 

 

Dystopiassa ihmisistä tulee lihakarjaa

 

 

Argentiinalaisen Agustina Bazterrican Rotukarja on dystopia, jossa eläinten syönnistä on siirrytty kannibalismiin. Äkillisesti iskevä virus tekee eläimistä syömäkelvottomia. Lihanhimo ajaa yhteiskunnan jakamaan ihmiset kahteen kastiin: niihin jotka syövät ja niihin jotka syödään.

 

Ajatus osattomista täysin vailla ihmisarvoa tuo mieleen Jonathan Swiftin Vaatimattoman ehdotuksen (1729). Pamfletin muotoon puetussa satiirissa esitettiin, että Irlannin köyhyysongelma poistettaisiin myymällä alaluokan lapset yläluokan ruuaksi.

Rotukarja on velkaa myös George Orwellin käsitteelle ”uuskieli”. Orwellin dystopiassa Vuonna 1984 (1949) rajoitetun kielen avulla muutettiin moraalia ja maailmankuvaa. Bazterrican teoksessa sanoilla luodaan maailma, jossa osalta ihmisistä viedään ihmisarvo.

 

Tässä prosessissa valtaväestö menettää kykynsä samaistua osattomien tuskaan. Rotukarjassa tuotantoihmiset ovat nimetöntä, ”päiksi” kutsuttua karjaa, joka on vaiennettu äänijänteet poistamalla.

Osaa käytetään lääketieteellisiin kokeisiin laboratoriossa ennen lopullista ”mitätöintiä”. Tämä kohta järkyttää erityisesti siksi, että siinä futuristinen fiktio kohtaa todellisen historian: tohtori Valkan kohdalla ei voi olla ajattelematta Josef Mengelen hirmutekoja.

 

Rotukarjassa kaikkein hyytävin, se mihin ollaan tultu, kerrotaan heti ensimmäisillä sivuilla. Ratkaisu aiheuttaa uskottavuusongelman: muutama sivu ei riitä pystyttämään illuusiota maailmasta, jossa keskiluokkainen perheenemäntä valmistaa lapsilleen illallista syrjäytyneen sääriluusta.

 

Bazterrican dystopia synnyttää analogian nykyisen lihantuotannon ja kannibalismin välille, kun syötäviä raajoja kutsutaan sianosien mukaan etu- ja takapotkiksi. Teoksen voikin nähdä vetoomuksena sekä osattomien ihmisarvon että eläinten oikeuksien puolesta.

Ylilyönneiltä ei vältytä. Romaani ei selitä mitenkään esimerkiksi sitä, mistä niin hallitsematon lihanhimo johtuu, että ruumiitkin kaivetaan haudoistaan. Päähenkilön painajaisjaksot saavat miettimään, eikö dystopia ole kuin paha uni jo itsessään.

 

Bazterrican romaani on palkittu Premio Clarín Novela -palkinnolla. Perusteluissa sitä kiitettiin pelkistetystä kielestä. Pelkistetyn pyydystäminen suomennokseen ei ole täysin onnistunut: runsas lyhyiden lauseiden ja hän-pronominin viljely tuovat tekstiin töksähtelevyyttä ja sekavuutta viittauskohteiden suhteen.

 

 

Heidi Heinonen