Leïla Slimani: Toisten maa. Suom. Lotta Toivanen. WSOY 2021
Julkaistu Kalevassa 24.5.2021 ja Lapin Kansassa 31.5.2021
Sippelsiinit Marokon poliittisessa paahteessa
Leïla Slimanin trilogian avausosa sukeltaa 1940- ja 1950-lukujen poliittisten ristiriitojen repimään Marokkoon ja naisen alistettuun asemaan sen kulttuurissa.
Ranskalais-marokkolaisen Leïla Slimanin trilogian avausosan Mathilde tuo mieleen kirjailijan esikoisromaanin (2014) päähenkilön, Adèlen. Slimani sai Adèlesta vuonna 2015 ensimmäisenä naisena Marokon ranskankielisen kirjallisuuden palkinnon.
Näitä kahta Slimanin luomaa eri sukupolven naista yhdistää se, että he kokevat avioliiton kahleeksi, johon heidän villit luonteensa sopeutuvat huonosti.
Mutta toisin kuin Adèle, Mathilde tuntee intohimoista vetoa mieheensä, Amineen. Nautinto muuttuu kuitenkin vähä vähältä häpeäksi. Ranskasta Marokkoon miehen kotiseudulle muuttanut Mathilde joutuu sopeutumaan naisen alistettuun asemaan vieraassa kulttuurissa, ja se tekee hänestä lohduttoman yksinäisen.
Leïla Slimanin romaanien suomennokset ovat kaikki Lotta Toivasen taidokasta käsialaa. Kolmas suomennos, Toisten maa, pohjaa Slimanin isoäidin elämään Marokossa 1940-1950-luvulla.
Slimani on syntynyt Marokon Rabatissa, josta hän muutti 17-vuotiaana Pariisiin opiskelemaan.
Romaanissakin ratkaisu naisen alistettuun asemaan on koulutus. Varoituksena esitellään orjuuteen, äitiyteen ja haihatteluun hukatut elämät. Räikein alistamisen muoto, orjuus, jää – harmi kyllä – pelkän maininnan tasolle.
Djellabaan ja huiviin kätkeytyneenä Mathilde tuntee itsensä näkymättömäksi – varjoksi, joka kadottaa nimensä ja identiteettinsä. Hänen villin luonteensa tempaukset kaipaavat yleisöä:
”Häntä surettivat kaikki ensimmäiset kerrat, jotka eivät kiinnostaneet ketään, tuo vailla yleisöä eletty elämä. Mitä iloa on elää, jos ei tule nähdyksi?”
Toisaalta selvästi toista ei näe Mathilde itsekään. Unkarilaisen gynekologin kurvikkaan vaimon hän epäröimättä tuomitsee huoraksi. Kun uhkean Corinnen mieltä valotetaan, totuus näyttäytyy hieman toisenlaisena:
”Hänen vartalonsa oli loukku, ansa jonka vangiksi hän oli jäänyt. - - Hänet miellettiin ahnaaksi ja himokkaaksi syntyjään. Ajateltiin, että tuollainen nainen on luotu nautintoja varten.”
Maan tavan mukaan kurittomia vaimoja koulutetaan pieksämällä. Meikeillä peitetyt kasvojen mustelmat ovat niin tyypillisiä, että Mathilden tytär, Aicha, luulee, että meikki on kehitetty peittämään miesten hakkaamisen jäljet.
Epätasa-arvo on räikeää ja raivostuttavaa: Mathilden mies käy bordellissa, mutta hänen häikäisevän kaunis 16-vuotias siskonsa pakkonaitetaan harvahampaiselle kaverille huikentelevaisuutensa vuoksi.
Kun Mathilde matkustaa Pariisiin isänsä hautajaisiin, hän harkitsee jäämistä ja perheensä jättämistä. Sisko kuitenkin tyrmää suunnitelmat muistuttamalla, että hän on valintansa tehnyt. Ranskan-reissu raastaa Mathildesta viimeiset tyttöyden rippeet ja kasvattaa aikuiseksi: äitiyttä ei voi jättää taakseen, vaikka kaiken muun voisikin.
Teoksen vahvuus on historiallisen ajankohdan osoittaminen tarinana, jonka tietyt ainesosat, kuten sukupuolten välinen epätasa-arvo sekä itsekkyyden ja uhrautumisen ristiveto, ovat ajattomia. Niiden ansiosta ihmiset eivät näyttäydy mustavalkoisesti hyvinä tai pahoina, vaan kompleksisina kompromisseina, joita maassa vallitsevat poliittiset konfliktit tempovat eri suuntiin. Imperialismin iestä uhmaava nationalismi lietsoo ihmiset vihaamaan naapureitaan:
”Murhaiskuissa sekoittuivat politiikka ja henkilökohtaiset kostot. Ihmiset tappoivat Jumalan ja isänmaan nimessä tai koska halusivat pyyhkiä pois velkansa tai kostaa nöyryytyksen taikka vaimon uskottomuuden. Kun siirtomaa-asukkaita lynkattiin, siihen vastattiin kurinpitotoimilla ja kidutuksella.”
Amine on veljeään maltillisempi. Hän on perheineen paikallinen tolkku, ”sippelsiini”, puoliksi sitruuna ja puoliksi appelsiini. Jotain mikä ei ole kummallakaan puolella. Vertausta kehittäessään Amine päätyy kuitenkin ajattelemaan, että sippelsiinit ovat kelvottomia syötäväksi, eivätkä siksi tule menestymään (kulttuuri)evoluutiossa.
Plussaa: Historialliseen ajankohtaan sijoittuva tarina on yleismaailmallisten ainesosiensa, kuten sukupuolten välisen epätasa-arvon sekä itsekkyyden ja uhrautumisen ristivedon, ansiosta ajaton. Päähenkilöt ovat kompleksisia kompromisseja, joiden valintoja myös ymmärtää.
Miinusta: Marokon orjuuden historian sivuaminen olisi kiinnostanut enemmänkin.
Heidi Heinonen