Julkaistu Kalevassa 24.2.2016
Asko Sahlberg: Irinan kuolemat. Like 2015.
Tarinan, muistin ja trauman triangelidraama
”Joskus ihmisen kasvot kääntyivät nurin. Siihen ei tarvittu unia, se saattoi sattua keskellä päivää. - - Kasvojen nurja puoli ei ollut kaunis näky. Siinä kasvoi verisiä silmäkuoppia ja torahampaita, se oli märkivillä haavoilla. Jos nurja puoli avasi suunsa, se pystyi vain kiroilemaan ja ulvomaan.”
Asko Sahlbergilla on näkymä ihmismielen pimeään. Irinan kuolemissa pimeä on seurausta sodan raatelemista sieluista.
Irina on sotalapsi, joka talvella 1944 lähetetään pommien moukaroimasta Helsingistä Länsi-Ruotsiin. Eleetön, ulkoisiin havaintoihin keskittyvä kuvaus jättää lukijan arvioitavaksi Irinan henkisten haavojen syvyydet.
Irina tuntee kuolevansa kolmesti, mutta palaa aina takaisin, koska ei mielestään kelpaa enkeleille.
Kuoleman arkisuus on tehnyt ihmisistä inhimillisyyden irvikuvia. Tunteet ovat vääristyneitä, käytös järjetöntä ja olemus rujo: ”Hänen insuliinin pöhöttämät kasvonsa olivat reikä, josta virtasi pahanhajuista ilmaa.”
Elämältä ei ole lupa odottaa mitään: ”Päivät olivat harmaita. Ne lojuivat pimeän ja pimeän välissä kuin kuluneet matot. Kun avasi aamuisin silmänsä, näki jo miten joutuisi kulkemaan koko pitkän päivän kauhtuneen maton peittämää ylämäkeä.”
Koska tunteenpurkauksille ei ole sijaa, luonto valjastetaan niiden tulkiksi. ”Hiljaisuus huusi, raivoissaan huusi. Puutarhasta saattoi hetkellä millä hyvänsä kohottautua varjoja, joilla oli kasvot.”
Sota syöksee arvot kaaokseen. Mielettömyys ja sattuma ahmivat tarkoituksen.
”Hän tunsi maapallon liikkeen, sen hitaan ja sitkeän vyöryn, joka oli ihmisten vyöryä, heidän outojen halujensa matkaa pimeydessä, jonka he kuvittelivat valoksi, mutta jonka Irina nyt tiesi silkaksi ihmisten ympärilleen erittämäksi nihkeäksi sumuksi, jossa ihmisistä ei ollut suunnistamaan minnekään saati pääsemään koskaan perille - - ”
Lopulta Irina kahlaa tiensä ”muistojen mudasta” takaisin lähtöpisteeseen, Lönnrotinkadulle Helsinkiin. Vuodet ovat vierineet kohti vanhuutta ja olleet armollisempia sitten traumaattisen sotalapsuuden.
Sahlbergin teos kuvaa taidokkaasti tarinan, muistin ja trauman triangelidraamaa. Onnellinen loppu on näkökulmakysymys.
Heidi Heinonen