Vincenzo Latronico: Täydellistä. Suom. Leena Rantanen. Gummerus 2026.
Kritiikki julkaistu Kalevassa 2.6.2026
Photoshopattu elämä
Vincenzo Latronicon kansainvälisesti kiitelty satiiri kertoo millenniaalien unelmaelämästä.
Italialaisen kirjailija, kääntäjä ja kriitikko Vincenzo Latronicon satiirissa Berliini on millenniaali-hipsterien henkinen koti. Täydellistä on saavuttanut kansainvälistä menestystä ja valittu muun muassa käännöskirjallisuuden Booker-palkintofinalistiksi vuonna 2025.
Anna ja Tom muuttavat Berliiniin työskennelläkseen freelancereina alalla, jossa ammattinimikkeitä ei sovi kääntää: web developer, graphic designer, online brand strategist.
"Pikemminkin taidemaalarin kuin virkamiehen rytmissä" töitä tekevä pari toteuttaa itseään intohimoisesti tai ainakin ammattimaisesti esittää sellaista. Mielikuvat ovat tämän sukupolven arvokkain kauppatavara ja siksi hienostunut maku sisustuksen, ruuanlaiton ja ystäväpiirin suhteen välttämätön. Tarve erottautua on kaiken keskiössä: sosiaalinen, kulttuurinen ja lopulta myös taloudellinen pääoma mitataan sometykkäyksien määrässä.
Työsuhteen luonne on epätyypillinen ja sitä tehdään etänä mistä päin maailmaa tahansa. Vain insta-kuvaan ujutettu läppäri vihjaa, ollaanko töissä vai lomamatkalla. Tavoiteltu elämä on kuin mainoskuvat Airbnb:ssä: Elämisen sivutuotteena syntyvä sälä siivotaan piiloon. Esitys on todellisuutta tärkeämpi, koska tuote on aina kaupan ja altis nettiarvioille, jotka nekin toimivat vaihdon välineenä.
Myös Anna ja Tom vuokraavat gentrifikaation myötä yhä arvokkaampaa Berliinin-asuntoaan ja nauttivat niistä elämää vierastavista tunteista, jotka syntyvät mielikuvan kestäväksi siivottua kämppää katsellessa ja tulevan matkan mielikuvasta nauttien.
Arkitodellisuus ei illuusioista piittaa, vaan sirottelee armotta kassakuitteja, nenäliinoja, pölyä ja flunssaviruksia varjostamaan rinnakkaistodellisuuteen kuiskittuja valheita lavastetuista tunnelmista.
Anna ja Tom rakastavat toisiaan ja ovat toistensa parhaat kaverit, mutta tuntevat epäämääräistä epäonnistumisen tunnetta kyvyttömyydestään heittäytyä kinkyiksi kotona tai Berghain-klubilla, jolle ovat sentään riittävän cool päästäkseen sisälle. He eivät voi olla onnellisia, koska tyytyväisyydessä on jotain epäilyttävää: se on tylsää tyytymistä, luovuuden kuolema, jossa trendit aina uusiksi luovien mielikuvien jahtaamisesta on luovuttu.
Teos on satiirisimmillaan kuvatessaan Annaa ja Tomia kadehtimassa sukupolvea, joka saattoi radikaalisti taistella paremman maailman puolesta – samaan aikaan kun pakolaiskriisi alkaa paisua yhä sietämättömämmäksi. Tarvitaan netissä kiertävä kuva hukkuneesta pikkupojasta, ennen kuin ihmiset havahtuvat velvollisuuteensa auttaa. Myös Annan ja Tomin sosiaalinen kupla haluaa kantaa kortensa kekoon: yhdet koostavat "elegantisti" taitetun arabia–saksa-keskusteluoppaan, toiset parveilevat kameran kanssa välittääkseen netissä vastaanottokeskuksen todellisuutta.
Romaani on kerrottu he-muodossa, mikä tuo mieleen Annie Ernaux'n kollektiivisen muistelmateoksen Vuodet (2008). Se tarkastelee 1940-luvulla syntyneen sukupolven historiallisia tapahtumia, elämänvalintoja ja popkulttuuria. Latronico itse kertoo loppusanoissa ammentaneensa Georges Perecin teoksesta Tavarat (1965), joka kuvaa 1960-luvulla kulutuksen kautta identiteettiään rakentavaa pariskuntaa.
Siitä huolimatta Latronicon kuvaama identiteetti on pikemminkin immateriaalinen, enemmän mielikuvista kuin tavaroista koostuva. Geenien lisäksi se on paljolti sattuman ja aikakauden tuote. Pyrkimys hallita nettibrändinsä täydellisesti valuu voimattomiin yrityksiin kontrolloida alati muuttuvaa, kaoottista todellisuutta:
"Kaataessaan kahvikupin he olivat juuri vaistomaisesti painamassa komento-z-yhdistelmää."
Heidi Heinonen